Tanja

Nykypäivän ihmiset kaipaavat yhteyttä enemmän kuin mitään muuta. Rahaa on suurin piirtein riittävästi, niin kuin myös koulutus, ura ja hyvällä suunnittelulla mielekäs harrastuskin. Elämä on

Lue lisää
Tanja

Tässä taannoin koin maailmojani mullistavan ahaa-elämyksen. Olen työskennellyt nyt muutaman kuukauden uudessa lastensuojelun ammatillisessa perhekodissa, ja olen tavannut töiden lomassa käydä lenkittämässä perhekodin terapiakoiraa. Muutaman

Lue lisää
Tanja

Viime Sunnuntai Houmissa sai minussa aikaan liikehdintää, jollaista en tiennyt olevan olemassakaan. Olen aina ollut vannoutunut nyyhkydraamojen vastustaja, jollain tapaa jopa hieman tunteeton. Elämäni on

Lue lisää
Tanja

Pääsiäinen. Hetki, jolloin kaikki muuttui harmaaksi ja aika miltei pysähtyi järkytyksestä. Hetki, jolloin Jumala valmisti todella raa'alla tavalla pelastuksen lahjaksi meille, motiivinaan puhdas rakkaus. Minulle

Lue lisää
Tanja

Viime Houmin sunnuntaissa pääsimme kokeilemaan Vanhan Takomon uusia lastentiloja. Lapsia saapui kuitenkin niin paljon, että uudet tilat eivät riittäneen niin suurelle ryhmälle. Käytännön syistä jaamme

Lue lisää
Tanja

Onko salakavalasti ohi lipunut joulu ja ”ah-niin-ihanat” uuden vuoden pyhät jättäneet sinullekin jälkeensä jälleen tyhjän tunteen ja huulille hämmentyneen kysymyksen: Mitä seuraavaksi? Seuraavaksiko raadetaan jälleen

Lue lisää
Tanja

Metsän tuoksu koskettaa nenänpäätä poiketessani päätieltä sivuun moottorikelkan raiteille. Viisi minuuttia luonnossa laskee verenpainetta, näin olen kuullut ja sen myös tunnen. Koko syksyn ajan rintakehän

Lue lisää
Tanja

Houmissa erilaisuus on rikkaus, joka muodostaa kuin kauniin mosaiikin, jossa jokaisella lasinpalalla on oma merkityksensä. Jokainen pala on ainutlaatuisen muotoinen ja tuntuinen. Silti jokaisen palan

Lue lisää