Tätä kaikkea on suuren osan ajasta vain ihan hirvittävän vaikea pukea sanoiksi. Tammikuussa, kun tultiin Tampereelta ensimmäiseen Houmin sunnuntaihin, ei meillä kummallakaan ollut pienintäkään ajatusta siitä, että tultaisiin vain reilun neljän kuukauden päästä asumaan Seinäjoella. Kuitenkin se mitä Houmissa koettiin, sai meissä liikkeelle jotain niin suurta, että päätettiin ottaa pelottava askel tuntemattomaan: muuttaa pois tutusta ja turvallisesta kotikaupungista – Seinäjoelle ja osaksi Houmin perhettä. Sitä Houm on aidosti meille ollut: Toinen perhe, jossa jaetaan ilot ja surut, välitetään toisesta ja ennen kaikkea jaetaan usko yhteiseen Jumalaan.

Muutto Seinäjoelle ja Houmiin tuleminen on antanut meille molemmille ihan uskomattoman paljon. Kuva seurakunnasta on muuttunut täysin, etäisestä joukosta tuntemattomia ihmisiä suureksi joukoksi ystäviä. Paikaksi, jossa joku sittenkin välittää ja jossa saa olla myös heikko. Kaikki me lopulta ollaan samalla viivalla ja rämmitään elämässä eteenpäin. Tuota matkaa helpottaa huomattavasti, kun on joku joka muistuttaa nostamaan katseen omista (ja muiden) synneistä Jeesukseen. Jokainen meistä on epätäydellinen ja tekee virheitä, mutta kun katse pysyy Jeesuksessa voi ne sitkeimmätkin synnit sulaa pois. On niin paljon helpompi rakastaa itseään ja kanssaihmisiään, kun katsoo ympärilleen ristin läpi.

Kumpikaan meistä tuskin väittäisi, että tämä alkuvuosi on ollut helppo. Kerta toisensa jälkeen on vain uskaltauduttu omien mukavuusalueidensa ulkopuolelle, niin pienissä kuin suurissakin asioissa. Kun kamppaillaan niinkin suurien asoiden kanssa kuin masennus ja ihmispelko, voi jokainen päivä ja sosiaalinen tilanne olla kynnys, jonka yli on pelottava astua. Mutta onneksi, kun ottaa itse sen ensimmäisen askeleen, niin Jumala hoitaa loput ja kantaa perille. Pala palalta siten murtuvat myös nuo omat muurit  ja tulemme enemmän sellaiseksi, miksi meidät on alunperin luotu. Tie tuntuu joskus pitkältä ja pelottavalta, mutta onneksi kaikki on vähän helpompaa, kun vierellä kulkee paras ystävä  ja seurakuntaperhe tukemassa ja rakastamassa.

Kun tätä kaikkea pysähtyy miettimään, täyttyy vain niin suurella kiitollisuudella. Sanat loppuvat kesken, eikä osaa kuin ihmetellä kuinka suuri ja upea Jumala meillä onkaan. Puoli vuotta sitten emme olisi uskaltaneet edes haaveilla mitään näin suuria asioita tapahtuvaksi, varsinkaan omassa elämässä.

 

Sanna Keisala & Ansu Leponen

Kirjoita kommentti